Green Double

OAK:n Green Double -yhdistelmät lähtivät liikenteeseen

Lataa Green Double esite

Lataa korkearesoluutioiset kuvat median käytöön

Pienempi hiilijalanjälki on keskeinen tavoite Oulun Autokuljetus Oy:n uusille ympäristöystävällisille Green Double -ajoneuvoyhdistelmille, jotka saivat Trafin luvalla ensimmäiset lastit kyytiinsä maanantaina. Tulevien viiden vuoden aikana selviää, kuinka tavoitteisiin päästään, kun OAK teettää Trafin lupaehtojen mukaisen tutkimuksen ekologisuuden toteutumisesta.

OAK:n toimitusjohtaja Jaana Kokko uskoo tutkimustulosten osoittavan sen, mikä on ilmeistä jo nyt. ”Uudet yhdistelmät vähentävät polttoaineen kulutusta suhteutettuna kuorman kokoon. Myös tiellä liikkuvan kaluston määrä vähenee, sillä Green Doublen kantavuus on yli 50% suurempi kuin perinteisillä yhdistelmillä”, Kokko sanoo.

Turvallisuus keskiössä

Raskaan kaluston turvallisuus on tänä syksynä ollut ajankohtainen keskustelunaihe. Green Double -yhdistelmissä sekä aktiiviseen että passiiviseen turvallisuuteen on panostettu erityisen paljon. Kuljettajan näkökentän kuolleita kulmia valvotaan videokameroin, ja maanteillä etenemistä seuraavat muun muassa automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä ja kaistanvaihtovaroitin. Ohjattavuutta parantavat kääntyvät taka-akselit ja optimoidut akselivälit. Jaana Kokko kertoo, että testeissä Green Double -yhdistelmät ovat osoittautuneet yhtä ketteriksi ja hallittaviksi kuin perinteiset ajoneuvoyhdistelmät.

Ensi vaiheessa OAK:n uudet Green Doublet alkavat kuljettaa SOK:n logistiikkayhtiön, Inex Partners Oy:n päivittäistavaraa pääkaupunkiseudulta Ouluun ja paluukuormina Stora Enso Oyj:n ja Keitele Wood Products Oy:n massatavaraa pohjoisesta Etelä-Suomeen.

Ekologisuus lähtee ratin takaa

Tekniikasta huolimatta yhdistelmien turvallisuuteen ja ekologisuuteen vaikuttava tärkein tekijä löytyy ratin takaa. ”Kuljettajien ajotapavalmennus kestää meillä vuoden”, sanoo toimitusjohtaja Kokko. ”Kokeneenkin ammattilaisen työtavoissa voi olla kehitettävää. Henkilökohtainen ajotapavalmentaja antaa kuljettajalle tietoa esimerkiksi polttoaineen kulutuksesta ja ajotavasta.”

Ympäristöystävällisyydestä kertovat myös Thermo Kingin valmistamat, kierrätetyllä nestemäisellä hiilidioksidilla toimivat kylmälaitteet, jotka ovat runkokuljetuksissa ensimmäiset Suomessa. Laitteet ovat lähes äänettömiä, koska niissä ei ole dieselmoottoria.

Lisätietoja: Jaana Kokko, toimitusjohtaja Puh. 044 712 5852 Sähköposti: jaana.kokko@oak.fi

Jussi Kinnunen, kuljetuspäällikkö Puh. 044 712 5865 Sähköposti: jussi.kinnunen@oak.fi

Yhteistyökumppanit:

SCANIANTMVTA Tekniikka


Kirjaudu intranettiin